Finalistiksi Vuoden Isännöintitoimisto -kilpailussa jo toisen kerran

Wow! Fluxio Isännöinti valittiin jo toisen kerran finalistiksi eli kolmen parhaan joukkoon Vuoden Isännöintitoimisto-kilpailussa. Uskaltaisi siis väittää, että olemme vakaasti Suomen kolmen parhaan isännöintitoimiston joukossa. Nyt jännitetään kuukauden verran, olisiko tänä vuonna meidän vuoromme saada kultamitali.

Jäin pohtimaan, että miksi Fluxio on ollut kaksi vuotta kolmen parhaan joukossa. Me itse tietenkin uskomme omaan palveluumme ja tiedämme mitä teemme, mutta valintaraadin jäsenet ovat ns. “ulkopuolisia” eli he joutuvat tekemään arvionsa niiden tietojen pohjalta, joita heille on tarjolla. Tässä omia ajatuksiani siitä, miksi me olemme herättäneet positiivisia ajatuksia:

  • Täyden digitaalisuuden lupaus on tällä alalla edelleen hyvin harvojen tekemä. Oma arvioni on, että 90% alan yrityksistä arkistoi edelleen keskeisen osan materiaalista arkistomappeihin. Konkreettinen esimerkki on hallitusten kokouspöytäkirjat; jos ne allekirjoitetaan kynällä, ne myös arkistoidaan mappiin. Sama kohtalo on erilaisilla sopimuksilla. Ja jos dokumentit ovat mapeissa, ne eivät ole hallitusten saatavilla.
  • Konkreettinen asiakaspalvelun laatulupaus sakkopykälineen taitaa olla toinen periaate, jossa olemme aika lailla ainoita. Muutaman kerran olen sakon asiakkaalle maksanut ja olen kiittänyt kauniisti saadusta palautteesta ja sitten selvittänyt mikä meni pieleen. Loistava esimerkki laadun kehittämisestä yhdessä asiakkaan kanssa. Pitäisiköhän nostaa sakkosummaa, että saataisiin enemmän vikailmoituksia…
  • Avointa viestintää arvostetaan. Tällä alalla salaillaan liian paljon. Pyrimme Fluxiossa olemaan avoimia kaikessa toiminnassamme ja kertomaan siitä läpinäkyvästi. Tämä pätee asiakassuhteisiin ja hallinnassamme olevaan asiakkaan tietoon eli siellä periaate on ”vapaa pääsy kaikkeen”. Toisaalta se pätee myös ulkoiseen viestintään. Minä olen ollut toimitusjohtajana aina valmis kertomaan toimintatavoistamme avoimesti. Pidin jopa esitelmän Fluxion strategiasta kilpailijoillemme eli muille isännöintityrityksille Isännöintipäivillä 2018.
  • Mahdollisimman yksinkertainen sopimus ja hinnoittelu on asia, jota asiakkaamme arvostavat. Se täytyy todeta, että isännöintipalvelun myyminen on hankalaa, koska se pitää sisällään sata palveluprosessia (vaikkapa valmius hoitaa asunnon hallintaanotto lain mukaisesti) monen ihmisen hoitamana. Alan vakiintuneet sopimusmallit eivät ole ainakaan selkeyttäneet tätä monimutkaisine erillishintalistoineen, joihin on ”piilotettu” käytännössä pakollisia palvelumaksuja.
  • Kasvumme herättää huomiota. Vuonna 2017 eli perustamisvuonna liikevaihtomme oli 25 000 €, vuonna 2018 se oli 504 000 € ja vuonna 2019 se tulee olemaan noin 1 300 000 €. Olemme alan ainoa orgaanisesti voimakkaasti kasvava yritys eli jokainen asiakkaamme on valinnut juuri meidät ja me olemme tehneet lupauksemme juuri heille. Jotain sekin kertoo.

Minulta kysellään välillä, mikä on meidän ”salainen reseptimme” alalla poikkeukselliseen kasvuun. Joudun kerta toisensa jälkeen toteamaan, että yhtä sellaista asiaa ei ole, vaan on tehty kymmeniä parannuksia alan perinteisiin toimintamalleihin ja usein asiakkaiden ehdotusten pohjalta.

Tänä vuonna yleisö äänestää Vuoden Isännöintitoimisto 2019 -voittajan. Jos olet sitä mieltä, että nyt Fluxio on ansainnut voiton, käy äänestämässä osoitteessa: https://e.eventos.fi/events/isannointiliitto/palkintoaanestys-2019